

Yhteystiedot:
Jani Rämö
jani@ruokahommat.fi
+358-45-6701366
Mitä teen?
- Rakennan ja kehitän ravintola- ja ruokakonsepteja. Siis uusia tuotteita, pop up tai kivijalka-ravintoloita ja niihin ruokatuotteita.
- Videotuotannoissa voin toimia käsikirjoittajana, ohjaajana, esiintyjänä, spiikkaajana tai editoijana. Tai kaikkina edellämainittuina.
- Toteutan myös animaatiopohjaisia mainossisältöjä.
- Graafisella puolella syntyvät sujuvasti esimerkiksi mainokset, somesisällöt, pakkaukset, kadunvarsimainonta jtai messuosastot.
- Reseptiikan kirjoittaminen ja ruokakuvausten kokkaukset ja stailaukset onnistuvat.
- Lisäksi toteutan kanavakohtaista some-sisältöjä ja -markkinointia Facebookiin, Instagramiin ja TikTokiin.
- Kirjoittaminenkin luonnistuu ja WordPress-muokkaukset ja päivitykset onnistuvat.
Olen aiemmin toteuttanut projekteja esimerkiksi Hesburgerille, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle, Santa Marialle, Valiolle, Atrialle, K-Citymarketeille, Jalostajallle, Lapin Lihalle, SOK:lle ja Laihian Maltaalle.
Teen mielelläni niin kustannustehokasta sissimarkkinointia kuin vaikka viimisen päälle viilattua televisiomainostuotantoakin, siis monipuolisesti kokonaisvaltaista elintarvikealan markkinointitekemistä.
P.S. Lisäksi harrastan omalla ajallani ravintolalöydöistä kertomista eri some-alustoilla.
TIKTOK / syomahommat | FB / syomahommat | IG / syomahommat
Työnäytteitä:
Videoita jotka olen käsikirjoittanut, ohjannut, toiminut kokkina, spiikannut ja editoinut.
Valokuvia ja tuotekuvia jotka olen suunnitellut,
valmistanut ruuat ja stailannut.



Suunnittelemiani tuotepakkauksia.



Selasit tänne asti? Nyt näyttäisi pahasti siltä, että kiinnostuit ja apu markkinointihommiin tulisi tarpeeseen. Tässä siis ne yhteystiedot uudestaan.
Yhteystiedot:
Jani Rämö
jani@ruokahommat.fi
+358-45-6701366